Pääasiallinen syy, miksi painelaitedirektiivi ei tunnista oikein laippaliitoksiin liittyviä riskejä, johtuu liitoksiin liittyvästä määritelmästä "pysyvät liitokset" ja niille määritellyistä rajauksista. Laippaliitokset rajautuvat vähemmän merkityksellisiin, vaikka niihin sisältyykin myös pysyviä liitoksia. Siten painelaitteiden laippaliitoksien asentamiseen ja tarkistamiseen PED ei aseta erityisiä vaatimuksia. Tietoa pysyvistä liitoksista on direktiivin 2014/68/EU 2 artiklan kohdasta "Määritelmät"
Tämän määritelmän mukaan on pysyviä ja väliaikaisia liitoksia. Mistä voidaan todeta, että laippaliitos ruuviliitoksena, voidaan avata "tuhoamatta"? Edellisestä johtuen laippaliitos luokitellaan väliaikaiseksi liitokseksi. Mielestäni tämä on loogisesti kestämätön. Samat olosuhteet, kuten virtaava aine, paineet ja vaarat ovat sekä laippaliitoksessa että "pysyvässä liitoksessa". Toki edellytetään, että yksittäisten osien pitää täyttää PEDin vaatimukset, kuten laipat, vaarnat, tiivisteet yms.
Tämän edellä olevan määrittelyn ei ole tietenkään ollut tarkoitus vähentää laippaliitoksiin kohdistettavaa huomiota tai valvontaa, mutta väliaikainen liitos väliaikainen. Näin laippaliitos ei saa sitä samaa ansaitsemaansa merkitystä eikä ehkä valvontaakaan kuin pysyvä liitos, hitsausliitos. Ikuisuusperspektiivissä väliaikaiseksi voidaan kai sitten katsoa 10...20 vuottakin, sillä laippaliitokset voivat olla avaamatta kymmeniäkin vuosia.
Lisäksi painelaitedirektiivin soveltamisohjeissa on hauska määrittely:
Tarkennuksena liitteen I kohtaan 4.3 todetaan (PED soveltamisohjeet), että pulttia ei katsota paineenalaiseksi pääosaksi, ellei sen rikkoutumisen seurauksena aiheudu paineen äkillistä purkautumista" - Mielenkiintoista, monta väärin tehtyä laippaliitosta löytyisi, jos niitä etsittäisiin, joissa vähintään yksi pultti olisi väärin kiristetty tai löysällä?- ja joskus ne myös vuotavat äkillisesti purkautuessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti