16.5.2019

Ruuviliitoksen laaduntuottotekijät


Ruuviliitoksen laaduntuottotekijöitä on useita, jotka vaikuttavat toteutuneeseen laatuun. Laatu on monen tekijän summa, mutta tilaajalla on suurin vaikutus siihen, että toteutus onnistuu. Asentajilla pitäisi olla työ- ja asennusohjeet työn tekemiseen sekä komponettien ja työkalujen pitäisi olla työhön oikeanlaiset. Asentajien kokemus ja ammattitaito sekä asenne ovat myös tärkeässä roolissa. Myös käytöllä ja operoinnilla on suuri merkitys. Oikein tehdyn liitoksen voi saada vuotamaan väärällä operoinnilla, kuten aiheuttamalla paineiskuja putkistoon.   

Kuva on otettu Tero Torvisen insinöörityöstä, jossa esitellään ruuviliitoksen laaduntuottotekijät.

12.4.2019

Laippaliitosten kiristys tasaisesti

Laipat on suunniteltu ja tarkoitettu olemaan vuotovapaita (suunnittelijoiden tietotaidosta ja kokemuksesta riippuen). Kun laipat on määritelty oikein, valmistettu oikein ja asennettu oikein, niin niiden pitäisi olla vahvempia ja turvallisimpia kuin putkisto, johon se liitetään. Laipat jotka vuotavat ovat oire prosessin ja menetelmien epäonnistumisesta, ei niinkään laippaliitoksen osien vioista.

Ihanteellinen lopputulos kiristyksessä on, että puristusvoima jakautuu tasaisesti koko tiivistepinnalle. Ensimmäisen vaarnan kiristyksen jälkeen seuraava vaarna pyrkii vähentämään aikaisemman kiristetyn vaarnan kuormitusta. Tämän takia oikea kiristysjärjestys ja kiristyskierrosten määrä ovat tärkeitä, jotta kaikki vaarnat kiristyisivät samalla tavalla. Tähän vaikuttaa toki myös vaarnojen kunto, kaikkien pitäisi olla yhtä hyviä tai huonoja, jotta kiristys olisi tasainen.

Käsittelin toisessa osiossa momenttityökalujen tarkkuutta ja momenttiin kiristämistä. Jatkan aihetta parilla alla olevalla kuvalla, jotka valaisevat kiristysjärjestystä. Sinänsä ei ole tärkeää, että onko momentti juuri sama kaikissa vaarnoissa vaan se, että momentti olisi kaikissa vaarnoissa keskenään sama.

Väärin kiristetty laippaliitos, jossa puristusvoima ei toteudu

Oikein kiristetty laippaliitos, jossa puristusvoima on jakaantunut tasaisesti.

15.3.2019

Turvallisuusnäkökohdat ja liitoksen vuotaminen

Liitokset epäonnistuvat, vika ei ole aina tiivisteestä johtuva! Liian pienet kiristysmomentit, liian tiukalle kiristetyt vaarnat, heikot vaarnan materiaalit, riittämätön vaarnan / aluslevyn / mutterin voitelu, surkeasti suunniteltu laippaliitos tai väärä materiaalivalinta, tiivisteen huono kunto,tiivisteen väärä varastointi, väärät asennuskäytännöt; nämä kaikki voivat osaltaan tai yksin ilmetä tiivistevuotona, vaikka itse tiivisteen materiaalissa ei olisi mitään vikaa.

Yhdysvaltojen paineastioiden tutkimusneuvoston (PVRC) tutkimuksen mukaan laippavuotoja aiheuttivat yleisimmin:
  • Väärät asennuskäytännöt (26%)
  • Laipan vaurio (25%)
  • Tiivisteen viallisuus (22%)
  • Riittämätön kiristys (15%)
  • Laipan väärä linjaus (12%)

Alla on listattu mistä eri syistä vuodot voivat esimerkiksi johtua. 

Kiinnitysosista johtuvat viat

Yleisimmät syyt sille, kun kiinnitysosat eivät ole riittävän tiukalla ovat:
  • Väärä asennus
  • Vika kiinnitysosissa (esimerkiksi kulunut, ruosteessa)
  • Itsestään löystyminen (esimerkiksi lämpötilanvaihtelut, paineen vaihtelut)
  • Väsyminen/ jännitysten laukeaminen ajan myötä

Toisaalta, kun kiinnitysosat ovat liian tiukalle kiristetty, liitos voi epäonnistua, koska liiallinen kuormitus voi:
  • Murskata tiivisteen
  • Edistää jännityskorroosiota, joka aiheuttaa halkeamia
  • Lisätä kiinnitysosien väsymistä
Vaarnojen vaurio ilmenee, kun käytetty kuorma ylittää vaarnan tai kierteiden lopullisen vetolujuuden, esimerkiksi:
  • Vaarnat eivät ole suunnittelun mukaisia
  • Vaarnat on ylikiristetty asennuksen aikana
  • Korroosio on päässyt vaikuttamaan vaarnaan
  • Ylikiristyksen aiheuttama jännityskorroosio, josta aiheutuu halkeamia
  • Vaarnojen väsyminen
Väsymisellä tarkoitetaan metallin rakenneominaisuuksien heikkenemistä pitkäaikaisen vaihtuvan kuormituksen alaisuudessa. Jos vauriot etenevät tarpeeksi pitkälle, voi materiaali pettää vaikkei sen nimellistä lujuutta ylitettäisi.



Tiivisteestä johtuvat viat
Tämä voi johtua useista tapauksista, kuten:
  • Väärän tiivisteen valinta käyttöolosuhteisiin
  • Väärän tiivisteen paksuuden valinta, erityisesti pehmeillä tiivisteille
  • Operointi normaalien käyttöolosuhteiden ulkopuolella tai putkistosta aiheutuvat taivutusmomentit
  • Tiiviste, joka on vaurioitunut varastoinnissa, käsittelyssä tai asennuksessa
  • Tiiviste murskautuu liiallisella kiristyksellä kokoonpanon aikana
  • Normaali tiivisteen ikääntyminen
  • Tiivistettä on käytetty uudestaan, vaikka tämä olisi kiellettyä
  • Liitos kiristetään uudelleen korotetun lämpötilan jälkeen (jos tätä ei ole ohjeistettu tehtäväksi)
Laipasta johtuvat viat

Melko epätavallista, mutta se voi johtua seuraavista:
  • Laippapinnat ovat vaurioituneet
  • Laippa on vääntynyt
  • Laippapinnat eivät ole yhdensuuntaisia
  • Korroosio laipoissa
  • Laipat eivät ole puhtaat asennuksessa

22.2.2019

Tiivistepinnan vauriot

Laippojen  ja  erityisesti  laippojen  tiivistepintojen  on  oltava  moitteettomassa  kunnossa, jotta saavutetaan riittävä kuormankantokyky. Laippojen tiivistepinnan säteensuuntaiset vauriotovat tiiveyden kannalta erityisen haitallisia. Pienet kehän suuntaiset vauriot voidaan sallia. Tiivistepinnan vaurioiden hyväksymisrajat on esitetty alla olevissa kuvissa Havaitessaan viottuneen tiivistepinnan asentajan pitäisi ottaa yhteyttä työnjohtajaan tai valvojaan, joka tekee päätöksen virheen jäämisestä liitokseen tai laipan koneistamisesta tai uusimisesta.




Erilaisia virheitä laipassa, osa hyväksyttäviä ja osa hylkääviä. Virheen kriittisyyteen vaikuttaa esimerkiksi linjan sisältö, paine, lämpötilat ja käytetty tiiviste

Ajan mittaan ja useista syistä laippapinnat voivat vahingoittua. Kukin vaurioitunut alue luo mahdollisen vuotokohdan, jonka tiivisteen on yritettävä tiivistää. Alla on lueteltu joitakin yleisiä laippapinnan vaurioita, niiden ominaisuuksia ja mahdollisia syitä:

Naarmut — Tämän tyyppinen vaurio on kapea ja pitkänomainen, jossa on terävät ja matalat pohjat, ne voivat olla myös syviä. Naarmut syntyvät usein terävällä esineellä, jolla raapaistaan laippapinnan yli. Näitä naarmutus työkaluja voivat olla esimerkiksi puukot, ruuvimeisseli, taltat sekä teräsharja.

Urat — vauriot ovat leveitä ja pitkänomaisia, tylpät, pyöristetyt pohjat ja ne luodaan usein tylpällä ​​esineellä, jolla osutaan laippaan. Urat voi johtua esimerkiksi ruuvimeisselistä, pudonneesta laipasta tai taltasta.

Kuopat- Vauriot on yleensä pieniä, hieman pyöristettyjä alueita, joissa on korroosion vaikutuksesta on tullut pieniä kuoppia materiaaliin. Usein nämä esiintyvät rykelminä tai ryhmissä.

Lommot - Tämäntyyppinen vahingon aiheuttaa jokin kappaleen iskusta laippapintaan. Lommot johtuvat joskus laitteiden tai osien iskusta, kun jokin kappale tippuu pinnan päälle tai kolhaisee sitä.

Vaikka virhe löytyisi laipasta, niin se ei välttämättä ole varsinaisella tiivisteen kohdalla ja näin vaikuta tiiveyteen. Työkaluja, kuten taltat tai ruuvimeisseleitä, ei kannattaisi käyttää pintojen puhdistamiseen.


ASME PCC-1 löytyvät tiivistepinnan virheet ja määritelmät.

Edelliseen kuvaan liittyvät virheen mitat. Alkuperäiset mitat tuumia, joten siksi mitat tarkkoja lukuja.

24.1.2019

Voitelu vähentää kitkaa

Ruuvin puristusvoiman määrittää etupäässä ruuvin kiristykseen tarvittava vääntömomentti. Voitelu vähentää kitkaa kiristäessä, vähentää vaarnan vaurioitumista asennuksen aikana ja pidentää vaarnojen käyttöikää. Eri kitkakertoimet vaikuttavat vaarnan saavutettuun esikuormitukseen eri vääntömomenttilla. Suurempi kitka vaikuttaa siihen, että vääntömomentti ei muutu kiristäessä esikuormittavaksi voimaksi, vaan menee kitkan voittamiseen. Kitkakertoimien arvot antaa voiteluaineen valmistaja, jonka perusteella lasketaan oikea vääntömomentin arvo.

Suurin osa momentista, noin 50 prosenttia, häviää kitkaan kiristetyn vaarnan pään ja mutterin alla ja noin 40 prosenttia häviää kierteen kitkaan. Vain jäljelle jäävät kymmenen prosenttia momentista toimii hyödyllisesti ruuvin kiristyksessä ja esijännityksen luomisessa. Voiteluaineita käytetään usein pienentämään kitkaa ja säilyttämään tasainen puristusvoima. Kun kitkaa pienennetään voitelulla, esijännityksen hallinta paranee, ja vaarnojen kiristyksen hajonta laskee huomattavasti.Tällöin voidaan saavuttaa tasaisesti kiristetty liitos.


3.1.2019

Laippaliitosasentajan pätevyyskortti

Jokainen hyväksytysti laippaliitosasentajan pätevyyskokeen läpäissyt saa todistuksen ja kortin. Marraskuun lopussa 2018 Amiedu on pätevöittänyt hieman yli 1000 henkilöä taulun 1 tasolle, sekä tämän lisäksi, muita tauluja osalle osallistujista. Hylättyjä henkilölöitä on myös kaksinumeroinen luku. 

Standardin SFS-EN 1591-4 mukaan pätevyys on voimassa 5 vuotta ja sitä voidaan jatkaa, jos kummatkin alla oleva ehdot täyttyvät:
  1. asentajalla ei ole yli 6 kuukauden taukoa laippaliitostöissä
  2. työnantaja ei ole kyseenalaistanut asentajan kelpoisuutta, käytännön taidon tai tietotaidon osalta tehdä laippaliitostöitä
Hitsaajilla on sama vaatimus, että työnantaja kuittaa 6 kk välein, että hitsaaja on hitsannut pätevyystodistuksen pätevyysalueella. Jos tauko on ollut suurempi, niin tällöin pitää mennä uudestaan pätevyyskokeeseen. Saksassa ja Suomessa todistuksessa ei ole sellaista kohtaa verrattuna hitsaajan pätevyystodistukseen, johon suoraan voisi kuitata 6 kk jatkamiset. Saksassa tosin annetaan koulutuksesta mukaan tarralappu, johon kuittaukset voi tehdä. Tarralapun voi laittaa sitten työkalupakin kylkeen tai todistukseen kiinni. Saksasta sai mukaan myös vihkosen, johon voi kirjoittaa ylös minkätyyppisiä laippoja ja millä laajuudella on tehnyt. Ongelmana vain on, että tämä yli 6 kk tauot on paljon kiinni työnantajan ja tekijän valveutuneisuudesta. Haasteena on myös, että seisokit ovat kesällä ja asentajat saattavat olla muissa töissä yli tuon 6 kk rajan.


Esimerkki laippaliitos-asentajan pätevyyskortista

Saksassa myönntetty pätevyyskortti

20.12.2018

Vuodot ovat uhka voitoille

Useimmilla teollisuuslaitoksilla on huomattava määrä riskialttiita laippoja, jotka edellyttävät laitosten huoltamista ja kunnossapitoa.  Yleensä nämä laipat kuuluvat yhteen tai useampaan seuraavista riskeistä:

1. Laipat, jotka JATKUVASTI vuotavat. Tietyt laipat ovat jatkuva ongelma, koska niillä on taipumus vuotaa huolimatta jatkuvista ponnisteluista niiden korjaamiseksi.

2. Laipat, jotka EIVÄT SAA vuotaa. Tietyt laipat aiheuttavat mahdollisesti niin vakavia ongelmia, joten niiden ei pitäisi koskaan vuotaa. Tällaiset vuodot voivat aiheuttavat:
a) fyysisiä vammoja
b) ennalta arvaamattomat tuotannon alasajon - tuotannon menetykset
c) laitoksen tai laitteiden vaurion
d) tuotannon pysähtelyt ja myöhästymiset tuotanto aikataulussa
e) tulipaloja
f) lainsäädölliset ja/tai oikeudelliset seurauksia
g) ympäristöongelmia

Kaikki VUODOT on ehkäistävissä. Laippavuotojen aiheuttamat ongelmat voivat vaihdella paikallisesti vakavista, koko laitosta koskeviin katastrofiin. Vaikka vuotojen vaihteluväli voi vaihdella laajalti, näillä korkean riskin laippavuodoilla on yksi yhteinen merkittävä tekijä, kaikki vuodot ovat ennalta ehkäistävissä.

Tutkimusten (The American Petroleum Institute, API) mukaan Pohjois-Amerikassa keskikokoisella jalostamolla on 180 vuotoa vuodessa, joista 2-3% johtaa tehtaan alasajoon tai suuriin korjauksiin.Näistä kaikista putkivaurioista (vuodoista) noin 98% kohdistui laippaliitoksiin.

30.11.2018

Mitä väliä yhdellä pultilla on?

Nesteen julisteissa ja postereissa mainitaan yhden yksittäisen pultin merkityksellisyys konaisuuteen. Kaiken takana on asenne tehdä työtehtävät laadukkaasti, joutuisasti ja ammattitaitoisesti. Monta kertaa mukana ikävä kyllä on tietämättömyyttä ja osaamattomuutta. 

Olisi helppo ajatella, että "tämä on vain pultti" ja mitä väliä yhdellä pultilla on? Multta sen pultin kiristyksen takana on ollut ihminen - ja jos jotain tapahtuu, niin edessä on taas ihminen, tavalla tai toisella


31.10.2018

Momenttiavaimen oikeanlainen käyttäminen

Koulutuksia tehdessämme olemme huomanneet, että momenttiavaimella kiristäessä on ollut selkeitä virheitä tai momenttiavainta ei ole käytetty oikein. Kyse on ollut lähinnä tietämättömyydestä. Yllätyksenä kiristäjille on tullut lähinnä se, että momentit menevät helposti yli aiotusta. Väärä tekniikka voi antaa suurenkin heiton lopulliseen tarkkuuteen, jota käsiteltiin edellisessä tekstissä.

Huolellisesti tehty kiristys halvalla ”Motonet” avaimella tuottaa tarkemman kiristysvoiman liitoksessa kun taitamattomasti huippuavaimella tehty työ. Kaikilla avaimilla on mahdollista kiristää ruuviliitosta liikaa tai liian vähän. Yleisin virhe käytössä on avaimen liian nopea vääntäminen.

Momenttiavaimen oikean käytön todentaminen käyttöolosuhteissa on lähes mahdotonta. Kierreliitoksen laatu ja käyttäjä vaikuttavat toteutuneeseen kiristysvoimaan enemmän kuin eri avainten poikkeamat. Sinänsä jos edes kalibroimatonta momenttiavainta käytetään, niin se on parempi kuin ilman momenttiavainta tehty kiristys. Avaimia tulee käyttää huolellisesti ja käyttöohjeiden mukaisesti haluttaessa varmistua oikeista tuloksista. Momenttiavaimen käyttötarkkuuteen voidaan vaikuttaa parhaiten kouluttamalla käyttäjiä.

Vääntömomentti (Nm), syntyy vääntämällä metrin pituisella varrella yhden newtonin voimalla. Esimerkiksi pyöristäen, jos yhden kilogramman voimalla ja metrin varrella väännetään, niin saadaan 10 Nm vääntömomentti. Varren pituuden ollessa kaksi metriä, niin vääntömomentti on 20 Nm.

Varmasti yleisimmän, naksahtavan, käsimomenttiavaimen käyttäminen.

  1. Tarkista, että momenttiavaimen kalibrointi on voimassa. Tarkista myös, että avain ei ole kolhiintunut tai muuten mennyt rikki.
  2. Säädä avain haluttuun momenttiin ja lukitse säätörulla. 
  3. Älä koskaan laita lisävartta tai putkea momenttiavaimen perään, se tekee siitä epätarkan ja voi rikkoa työkalun.
  4. Kiristä mutteri sormitiukkuuteen ja laita avain ja hylsy kiinni mutteriin.
  5. Kiinnitä huomiota työasentoon, käytä ruumista oikealla tavalla avuksi kiristyksessä.
  6. Laita käsi kahvaan sille tarkoitetulle kohdalle. Monen momenttiavaimeen on merkitty kohta, josta sitä pitää vetää.  Monet eivät tiedä, että tämän kuormituspisteen merkinnällä on vaikutusta avaimen tarkkuutteen. Jos et jaksa vetää yhdellä kädellä vaadittuun momenttiin, niin hae isompi momenttiavain.
  7. Varmista, että mutteri ei vastapuolella pääse pyörimään käyttämällä vasta-avainta.
  8. Kiristä vetämällä tasaisesti ja hitaasti yhdellä liikkeellä ja kun avain ilmoittaa naksahtamalla saavutetun momentin, niin lopeta kiristys välittömästi. Jos kiristysmomentti meni yli halutusta, niin löysää mutteria ja kiristä uudelleen.
  9. Vain yksi napsahdus riittää! Älä testaa toista kertaa kiristää samaa mutteria. Mutterit kiristyvät vähän lisää, jos tehdään ylimääräisiä naksauksia.
  10. Nollaa avain pyörittämällä momentti pienimpään arvoon jousen vapauttamiseksi. Älä kuitenkaan kierrä avainta mitta-asteikon ulkopuolelle tai pohjaan. (Periaatteessa on mahdollista, että momenttiavaimen vapauttamatta jättäminen voi pienentää jousen kykyä venyä ja palautua ajan myötä, laadukkailla avaimille tämän ei pitäisi kuitenkaan olla ongelmana)
  11. Laita avain sille varattuun suojakoteloon. 
  12. Älä käytä momenttiavainta muttereiden aukaisuun. Jos momenttiavainta käytetään muttereiden aukaisuun ja ylitetään avaimen suurin vääntömomentti-raja, niin tämä voi vaikuttaa avaimen tarkkuuteen.

Vinkit ja käyttöohjeet ovat yksinkertaisia, mutta näiden perussääntöjen käyttö voi joskus unohtua kiireessä. Haasteena on myös laippaliitostöissä, että momenttiavain ei mahdu aina väliin tai sitä ei päästä vetämään optimiasennossa.

12.10.2018

Momenttityökalujen tarkkuus ja momenttiin kiristäminen

Monta kertaa asentajilla ei välttämättä ole tietoa mihin momenttiin kyseinen liitos pitää kiristää. Tarkoitus voi olla vain laittaa kiinni liitos ja varmistaa, ettei se vuoda. Yleisesti voi sanoa, että liitokset kiristetään aivan liian tiukkaan ja näin halutaan varmistaa, ettei itse tekemä liitos ainakaan vuoda.

Vaikka olisi käytössä momentit, niin pitäisi myös käyttää oikeanlaisia työkaluja kiristämiseen. Mitä tarkempaan halutaan mennä laatua ajatellen, niin sitä laadukkaampia työkaluja pitäisi käyttää. Monta kertaa ajatellaan, että nämä pienet liitokset voi tehdä miten vain ja suuret laippaliitokset ja lämmönvaihtimet sitten laitetaan kiinni momenttiavaimella. Haasteena on, että esimerkiksi monettiavainta käytettäessä kiristyksen vaihtelu voi olla suurtakin riippuen asentajan tekniikasta, työkaluista ja muista asennusolosuhteista. Käsityökaluja käyttäessä todellinen kiristys voi olla mitä vain. Pienissä liitoksissa voi olla yllättävän pienet suunnitellut momentit ja tiivisteen puristuskestävyys voi tulla nopeasti vastaan.

Kiristystyökalujen tarkkuus

Kuten yllä olevassa taulukosta nähdään, niin parhaaseen tulokseen pääsee käyttämällä venymää mittaavia vaarnoja, kuten esimerkiksi RotaBoltia. Sitten tulee hydrauliset vaarnan venytystyökalut ja voimaa näyttävät aluslevyt ja hydrauliset momenttivääntimet. Käsikäyttöisillä momenttiavaimella on myös aika suuri vaihtelu, ja tämä riippuu käyttäjän osaamisesta. Paineilmatyökaluilla, vasaroilla ja muilla hakkaavilla työkaluilla liitos varmasti menee kiinni, mutta eri asia on, että vuotaako se.

21.9.2018

Laippakortti ja sen merkitys

Laippaliitoskorttien käyttäminen parantaa asennuksen luetettavuutta. Laitoksen tuhansia laippoja puretaan ja sitten asennetaan uudelleen tiimeissä, joissa on osa omia asentajia ja osa ulkopuolisia urakoitsijoita. Seisokin jälkeen, jos löytyy huonosti asennettu litos, voi olla vaikeaa tai mahdotonta tunnistaa epäonnistumisen syy, jos laippakorttia ei ole. Laippakortti kannustaa asentajia asentamaan laippaliitoksen huolellisesti ja toisin sanoen huolimaton asentaja voidaan myös tunnistaa asennuksen jälkeen (ja käydä tarkistamassa muut asentajan liitokset). Hitsausliitoksen tekijätkin ovat jäljitettävissä, joten miksi laippaliitoksen pitäisi olla eria asia? Tärkein merkintä laippakortissa on kuitenkin tieto siitä, että milloin liitos on viimeksi avattu.

Asennuksen jälkeen laippaan on asennettava laippakortti. Tosin kaikilla laitoksilla ei tämä ole käytössä ja laippaliitoskortin merkinnän vaatimukset poikkeavat. Laippakortti osoittaa, että ruuviliitos on asennettu laatuvaatimuksen mukaisesti ja se voidaan ottaa prosessin  käyttöön.  Laippakortiin merkitään yleensä ruuviliitoksen asennuksesta vastaava yritys, työntekijä, ajankohta ja käytetty kiristysmomentti.

Laippakortin laittanut henkilö käytännössä osoittaa, että hänen tekemänsä liitos täyttää vaaditut laatuvaatimukset ja se on tehty oikein. Vaikka pöytäkirjaa ei välttämättä tehdä, niin laippakortin kiinnättäminen pitäisi tarkoittaa, että laippa on linjattu ja tehty vaatimusten mukaisesti.
Mahro Oy:n laippaliitoskortti
Kun liitos avataan, niin vanha laippakortti pitää ottaa pois! On väärin alkuperäisiä asentajia kohtaa, jos joku toinen on välillä avannut liitoksen ja vanha laippakortti jätetään paikalleen.

Borealis Polymers Oy:n käyttämä laippakortti (kuvassa vanha versio)

3.9.2018

Laippaliitosten linjaamisen apuvälineet

Laippojen linjaamista ja kohdistamista varten on saatavilla erilaisia työkaluja, kun laipat eivät satu kohdalleen. Perinteinen tapa on käyttää raakaa voimaa sekä erilaisia, ei niin soveltuvia, työkaluja kohdistamiseen. Kohdistamista varten tehdyt työkalut voivat säästää aikaa ja työn tekemisen turvallisuus kasvaa.

Kohdistustapit

Alla olevalla videolla näytetään, miten kohdistustappi asetetaan ruuvin reikiin ja kierretään ympäri vääntöavaimella. Videossa musta laippa on alempana kuin punainen, ja saadaan pakotettu samaan linjaan. (Kouluttajan huomio - olen nähnyt vain yhden tällaisen kohdistustappi sarjan livenä Suomessa, ilmeisesti näitä ei ole käytössä)

Kohdistustappien käytössä on oltava erityisen varovainen, ettei kolhi tiivistepintaa, kun asettaa niitä paikoilleen. Niiden käyttöön liittyy toinenkin kyseenalaisuus: Periaatteena ja lähtökohtana on, että vaarnoilla ei kannatella linjausvirheitä.




Mekaaniset kohdistustyökalut

Markkinoilla on olemassa erilaisia kohdistustyökaluja, joilla linjaaminen tapahtuu nopeasti ja vaivattomasti. Näissä työkaluja käyttäessä ei tarvitse miettiä, että mistä kohdasta voisi esimerkiksi taljaa käyttämällä nostaa putkilinjaa.









14.8.2018

Tiivistemateriaalien vaikutus puristuspaineeseen


Tiivisteille valmistajat ilmoittavat pienimmän vaaditun ja suurimman sallitun puristuspaineen eri materiaaleille. Asennuksessa ja käytössä aiheutettujen tiivisteiden puristuspaineiden täytyy pysyä annetuissa rajoissa ja pintapaineeseen arvojen lisäksi tarvitaan sallitut lämpötilat pitää olla suunnitelluissa rajoissa, jotta tiiviste toimii eikä vuotoja tule.

Alla on standardista taulukko, joka ilmoittaa eri tiivistetyypeille ja materiaaleille pienimmät ja suurimmat arvot. Lisätietoa  ja tarkat tiedot eri valmistajien tiivisteistä löytyy www.gasketdata.org/ sivuilta.


Kuten alla olevista taulukosta nähdään, niin pienin vaadittu puristuspaine ei muutu lämpötilan mukaan, mutta suurin sallittu paine laskee lämpötilan kasvaessa.